Pidimme eräänä iltana pienviljelijöiden paikallisjaoston
kokousta ja keskustelimme maanviljelyksen kehityksestä ja kannattavuudesta.
Jo usean vuoden ajan suuntaus on maatiloilla on ollut selvä.
Tilakokoa ja toimintaa tulee kasvattaa, jotta sillä voi elää ja toimintaa
harjoittaa. Toinen vaihtoehto on kuihtua hiljalleen pois ja suunnata muiden
töiden pariin. Tämä on itsessään hyvin luonnollista teollistuvassa ja
markkinatalouden ohjaamassa maailmassa, mutta viimeisen vuoden aikana on
kustannusrakenne muuttunut niin nopeasti, että ns. luonnollinen toimintamuutos
ei tapahdu riittävän nopeasti.
Ongelma nro 1. kulut ovat kasvaneet merkittävästi
 |
| Esimerkkejä tuotantokustannusten noususta. |
Kustannusten noustessa joudutaan miettimään vaihtoehtoisia
tapoja säästää. Helpoin tapa säästää on toki oman palkan osuus, mutta monesti se
ei riitä tai vaikka se riittäisikin, niin ammatinharjoittaminen ei voi jatkua
kovin pitkään hyväntekeväisyysmielessä. Tämän jälkeen siirrytään itse
ongelma-alueelle, säästääkö siemenistä, rehusta, koneista vaiko tarvikkeista?
Itse problematiikka liittyy siihen, että tingitään sitten
mistä hyvänsä, niin kaikki ovat suoraan lopputulokseen ja sitä kautta
tulonmuodostukseen vaikuttavia tekijöitä. Kyse on enemmänkin siitä, että mistä
säästämällä tulo putoaa vähiten? Tämä aiheuttaa kiristämisen kierteen siihen
asti, kunnes toiminta on pakko ajaa kannattamattomana alas. Esim.
Maidontuottaja tinkii rehusta> lehmät lypsävät vähemmän> maitotulo
pienenee> tingitään tarvikkeista> hukka on suurempi> kokonaistulo
pienenee> tingitään koneista> käyttökulut nousevat> jne.
Ongelma nro 2. tuottajahinnat ovat pudonneet merkittävästi
 |
| Esimerkkejä tuottajahintojen laskusta. |
Maanviljelijä on aina markkinahintojen armoilla. Meijerit
määrittelevät oman tuottajahintansa, myllyt määrittävät oman tuottajahintansa
tukut samaten. Alkutuottajan rooli voi hyvin verrata teollisuuden
alihankkijaan, joka tuottaa sillä hinnalla, minkä tuotteestaan saa ja pyrkii
sopeuttamaan oman toimintansa sen mukaan. Teollisuudessa tuotanto siirtyy aina
maantieteellisesti sinne, missä tuotantoa voidaan ajaa kannattavasti, mutta
maanviljelijän pellot eivät siirry Forssasta Kiinaan vaikka kuinka yrittäisi.
Mikäli haluamme turvata suomalaisen ruuan saatavuuden ja pitää
yllä edes jonkinasteista omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta, niin maatalouden
kannattavuutta on pyrittävä parantamaan. Ongelma on siinä, että todennäköisyys
lopettaneen maatilan uudelleenkäynnistykseen on jo lähtökohtaisesti hyvin pieni
ja taloudellisesti sitä ei voi laskea kannattavaksi millään tasolla.
Markkinatalouden ohjaamassa globaalissa maailmassa voidaan
ajatella monessa mielessä hyvin suoraviivaisesti, mutta viimekädessä nälkä on
markkinataloutta ohjaavampi tekijä!
Olli Henrik Toiviainen
Töölöläinen Pienviljelijä ja Suomalaisen maatalouden
puolestapuhuja
